tiistai 23. joulukuuta 2014
keskiviikko 19. marraskuuta 2014
Loppuvuoden tohinat
Aika on kulunut nopeasti pentujen jälkeen. Olemme aloittaneet uuden innostavan harrastuksen, Rallytokon. Siinä ovat kooikerpojat kisanneetkin jo pari kertaa hyvällä menestyksellä. Aroona jatkaa agilityharrastusta ja kisaa poikien tavoin kolmosluokassa. Näyttelyissä emme ole käyneet loppuvuodesta, ehkäpä alkuvuodesta tehostetaan myös näyttelykäyntejä. Agilityssä olisi tarkoitus kirmata kaikkien kolmen koiran kanssa oman seuran itsenäisyyspäivän kisoissa.
Olen tavannut monia pentuja ja kuullut kuulumisia kaikilta. Hyvin vaikuttaa menevän, jotkut ovat jo käyneet ohjatusti treenailemassa agilitya, arkitottelevaisuutta tai kokeilleet näyttelykehiä tai näyttelytreenejä. Lisäksi yksi pentu on aloittanut hajutunnistetreenit ja etenee niissä mukavasti. Saa olla hyvin tyytyväinen ja onnellinen koirien aktiivisista, hyvistä kodeista ja onnellisisa elämistä.
Ensi vuoden pentusuunnitelmiin kuuluu ainakin Anillan pentue. Tarkoitus on astuttaa Anilla seuraavasta juoksusta. Anillan kierto oli viimeksi pitkä, joten oletettavasti kyseeseen tulisi kesäpennut.
Ensimmäinen kasvatti on saavuttanut Suomen Muotovalion arvon, siitä olen kasvattajana hyvin iloinen ja ylpeä. Asasta on valioitumisen ohella tullut jo kahden pentueen isä, joten kasvatustyö on mukavasti menossa eteenpäin Suomessa ja toivottavasti aikanaan myös maailmalla Clancin kautta.
Nyt edessä jo jännittävä viikonloppu, matkaan VHNK jalostusseminaariin sekä erikoisnäyttelyyn. Tällä erää mukana ei ole koiria, koska pääsyy matkaan on jalostusseminaari, jota odottelen innolla ja mielenkiinnolla. Vaan koska paikkakunnalla seuraavana päivänä on myös erkkari, pitäähän siellä käydä katsomassa ja tsemppaamassa ystävien koiria. Suomestakin taitaa olla useampi koira lähtenyt matkaan ja esille kehään.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
Pennut ovat muuttaneet!
Kaikki pennut ovat nyt muuttaneet aktiivisiin, harrastaviin koteihin. Onnea elämään Clara/Imatra, Camu/Jyväskylä, Cilla/Polvijärvi, Coda/Kotka, Chai/Espoo, Clanci/Texas ja California ja Chanti/Salo! Koti tuntuu tyhjältä ilman teitä, onneksi saan nähdä sekä B...Bonita että C...Bema pentusia pitkin kesää. Clanci matkasi kanssani Berliiniin asti tällä viikolla, josta tyttösen reissu jatkuu Amerikkaan toisen omistajansa huomassa. Reissu meni Clancin kanssa erinomaisen hyvin, ja tyttö käyttäytyi reippaasti, sosiaalisesti ja paineistumatta kaikissa tilanteissa.
Pentujen luovutuksen tuskaa lievitin agilitylla, ja vetäisimme kahdeksan starttia Varkaudessa heti Saksasta palaamisen jälkeen. Molemmat pojat tekivät yhdet nollaradat ja Aroona avasi kakkosluokan hienosti kahdella nollavoitolla ja LUVA-tuloksilla. Sertiä vaille kolmosluokkalainen, kyllä on innostavaa kirmailla uuden kisakaverin kanssa. Koko kesä onkin täynnä mahdollisia kisoja, joten reissaamme aktiivisesti viikonloput, tosin taukoa tulee Ilosaarirockin ja Maailmanvoittajan verran.
Kasvattini Asa on jatkanut hienoa näyttelyuraansa ja tienannut toisen sertinsä eilen Juvalla. Onnea Niina ja Asa! Mukava seurailla miten kiva näyttelykaveri Asasta on Niinalle tullut, toivotaan sertionnea tuleviin koitoksiin ja ehkäpä Asasta tulee ensimmäinen Mendikan muotovalio! Asalla on ollut vipinää muutenkin, yksi morsian kävi ja toinen on tulossa lähiaikoina. Näin Mantasta ja Preestä tulee ehkä isovanhemmat syksyllä. Jännittävää!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Pentuelämää
Pentulaatikkoon kuuluu hyvää, pennut kasvavat ja kehittyvät silmissä! Nyt pennut ovat saaneet jokainen oman omistajansa, ja suurin osa omistajista tulee tänne tapaamaan pentujaan tämän viikon aikana. Myös osa nimistä on päätettynä, muutama koti vielä miettii pentunsa nimeä. Manta on edelliseen tapaan ollut huolellinen ja tarkka emo, joka vielä vahtii pentujensa edesottamuksia tarkasti, mutta toisaalta hyväksyy mukavasti tuttavat sekä Shantin ja Aroonan pentujen lähelle, jos vain minä vahdin tilannetta. Lauma tulee erinomaisesti juttuun keskenään, mikä tietysti tekee kaiken helpommaksi. Pennut ovat ulkoilleet, syövät hanakasti kiinteää ruokaa ja juovat kupista sekä tietysti vielä imevät maitoa emosta. Pennut ovat vilkkaita ja suhtautuvat ihmiseen luottavaisesti. Aika tuntuu kuluvan hyvin nopeasti ja pian nämä suloisuudet muuttavat uusiin koteihin. Minulle jää hieman pidemmäksi aikaa Clanci-tyttönen, jonka saatan heinäkuun alussa Saksaan. Pennut pääsevät pääsääntöisesti harrastaviin tai harrasteista kiinnostuneihin koteihin, ainakin agility, näyttelyt ja hajutunnistushommat taitavat olla pentujen tulevaisuuden harrastuksina. Clara-tyttönen jää sijoitukseen ihanalle koiraharrastajaperheelle, mistä olen hyvin iloinen.
Adya on Anniinan mukaan palautunut tosi hyvin pennunhoidosta, ja Adya oli varsin hyväkuntoisen näköinen kun lähti tästä minulta, eikä näyttänyt lainkaan kuihtuneelta pentujen huoltamisesta. Tosin kyseessä olikin pienehkö pentue, joten aika luontevaa on se, että se ei vaadi niin isoja veroja nartun olemuksesta kuin isompi pentue. Pian parivaljakko pääsee taas rakkaan agilityharrastuksen pariin ja treenikesästä nauttimaan. Mantan iso pentue vie emältä enemmän, ja vaikka kuinka syötän rouvakoiraa, se tuntuu laihtuvan kovasti, ihan silmissä. Siksi siirsinkin tämän pentueen kiinteälle huomattavasti edellistä pentuetta aiemmin. Toivotaan, että Mantan laihtuminen hidastuisi ja pennut alkaisivat saamaan pääsyömisensä ruoasta eikä maidosta.
Elämässä ei paljon muuta pentujen ohella ole ehtinyt tapahtumaan, pieniä asioita kylläkin. Shanti pääsi edustamaan JOA:a agilityn SM-kisojen joukkueeseen ja pyörähdämme myös yksilökisat. Aroona nousi viime viikonloppuna mini-2 luokkaan agilityssa hienolla ja vauhdikkaalla ratasuorituksella. Preeti on ollut Pia-naapurin hoivassa Mantan kotiinmuutosta lähtien, ja poitsu nauttii täysin siemauksin jakamattomasta huomiosta. Käväisimme myös SAGI:n järjestämässä paragikoulutuksessa Kuopiossa, ja voi kun se olikin antoisa ja mielenkiintoinen. Pentujen lähdettyä kisailen kesällä kaikkien koirien kanssa agilitya ja pyörähdän Shantin kanssa maailmanvoittajassa. Harrasteita täynnä oleva kesä siis tiedossa.

lauantai 3. toukokuuta 2014
C-pentue
Valvottu yö takana, emä ja seitsemän suloista pentua laatikossa! Manta saapui eilen aamulla, ja synnytystä odoteltiin ti-ke akselille. Rouva päätti kuitenkin toisin, ja kun kotiin tultua mittasin lämmöt, sainkin todeta Ulla-omistajalle, että ehkäpä kannattaa jo tänä yönä saapua tänne meille. Mantu läähätteli päivän ja piti pientä petausta, lämmöt pysyivät koko päivän alhaalla. Ullan kanssa istuskeltiin puolille öin ja päätettiin vähän kokeilla nukkumista. Ulla ei tainnut nukkua, itse sain kolmisen tuntia nukuttua. Kolmen aikaan aamuyöstä alkoi tapahtua, ja kuten aiemmin, Manta eteni noin tunti/pentu tahdilla. Pennut syntyivät hyvin, Mantan vaistot olivat kohdallaan ja loppusaldo vaikuttaa nyt olevan neljä urosta ja kolme narttua. Yhdellä uroksella on häntämutka. Kaikki pennut ovat piirrollisia ja nätisti värittyneitä, yksi narttu on muita vaaleampi. Nyt otamme rennosti ja taidan ottaa mallia emäkoirasta ja heittäytyä lepäämään. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin ja pennuilla lähtevät painot nousemaan.
tiistai 29. huhtikuuta 2014
Paussi
Viime viikonloppuna muuttivat loputkin Adyan ja Pyryn pennuista maailmalle. Binja jäi tähän Joensuuhun sijoituskoiraksi isäkoira-Pyryn kotiin. Beea muutti kooikerhondje Rockyn kaveriksi Iisalmeen ja Baialla on koirakavereina tollerit Hertta ja Ässä Varkaudessa. Kaikki pentuset ovat ihanissa, aktiivisissa kodeissa, joissa tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu harrastusrintamalla toivottavasti agility ja näyttelyt, kenties muutakin. Hyvää elämää ihana kolmikko sekä emä-Adya, teidän kanssa oli mahtavaa viettää pari kuukautta. Kuvia tästä ajasta löytyy varsinkin Anniinalta ja Adyan omasta blogista, mutta itseltäni löytyy myös jonkin verran, jahka saan kuvat ladattua koneelle.
Pääsiäisenä käytiin kokeilemassa agilitya parin radan verran molemmilla pojilla ja Aru debytoi viiden radan verran. Pojilla oli kivaa, vaan tuloksia ei liiemmin tehty. Aru aloitti aksauransa hienosti, kahdella nollavoitolla ja LUVA:lla, ja vappuna jatketaan kisailuja kolmella radalla.
Medi1 Koohon Aroona ensimmäinen kisarata
Manta-rouva on omistajansa Ullan mukaan kasvanut mahtaviin mittoihin ja vappuhulinoiden jälkeen Mantula muuttaakin tänne. Laskettu aika on ensi viikon alkupuolelella. Kasvua on tullut aika samassa tahdissa edelliseen kertaan, mutta kuulema muoto on hyvinkin erilainen ja varsin pullea kyljistä ja yltää pidemmälle maata kohti. Jännityksessä ollaan montako pentusta Manta tällä kertaa pyöräyttää. Kuvia astutuksesta on otettu runsaasti, vaan niitä ei tähän päivitykseen ole vielä ladattu.
Superonnittelut kasvatilleni Asalle, joka täräytti voittoon Imatran KV näyttelyssä. Asa sai ensimmäisen SERTinsä, CACIBinsa sekä hienon ROP tuloksen. Niinan uurastus näyttelyharrastuksen parissa tuotti upeaa tulosta, joten onnea lisäksi vielä taustajoukoille Asan hyvästä koulutuksesta!
Tässä huilitaan nyt muutama päivä ja sitten katsellaan miten lauman toiminta Mantun kanssa lähtee liikenteeseen. Pree muuttaa Mantun pennutuksen ajaksi naapuriin Pian huomaan, joten sinä mielessä kotonakin tulee olemaan hieman helpompaa, varsinkin kun pentue on oletettavasti isompi kuin Adyan kolmikko.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014
Pieniä Päivityksiä
Onneksi Anniina on blogissaan aktiivinen, joten pentujen kuulumisia on sinne päivittynyt hyvinkin. Tänne kuuluu varsin mukavaa, pennut kasvaa, kehittyy ja voi hyvin. Nyt on jo pientä leikkiä, tehokasta liikehdintää
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Pentuja!
Nyt on uutisia ihan kaksin verroin, ja vielä yksi pienempikin. Tärkeimmät ensin, eli Adyasta ja Pyrystä tuli kolmen kooikertytön emä ja isä 4.3.aamuyöstä. Synnytys sujui kotona ja meni lopulta ihan hyvin, mutta pientä haastetta antoi pentujen isot koot, kaikki olivat yli 300 grammaisia. Adya on hoitanut pentujaan antaumuksella ja pentulaatikkoon kuuluu hyvää.
Tänään käytiin Katin ja Bennyn kanssa Mantan luona vieraisilla. Olimme varhain liikkeellä, tänään oli Mantan juoksun 10:s vuorokausi. Astutus onnistui leikin ja kirmailun jälkeen, mutta varmuuden vuoksi otetaan uusintatreffit ylihuomenna, jos tänään ajoitus on ollut hippusen turhan ajoissa. Mendikan C-pentue on sitten laitettu aluilleen siten, että Beet pääsevät juuri muuttamaan ulos ja minä huilimaan reilun viikon, kun Mantun pentuset olisivat sitten syntymässä. Niiden luovutus osuu juhannukselle,ja nyt on ollut niin monia mukavia pentukyselijöitä Adyan pentueeseen, että kovasti toivon tästä Mantan pentueesta löytyvän muutamalle kysyjälle koirakaveria.
Se yksi pienempi uutinen, josta Anniina on monesti jo muistuttanut - Aroona kävi pyörähtämässä näyttelykehässä ja sai ensimmäisen sertinsä. Hieno juttu! Anniina otti hyvät sertikuvatkin, jotka pitänee tänne sivuille saada näytille.
Seuraavat viikot olen aika tiiviisti pentujen kanssa, treenataan muiden koirien kanssa sen minkä tältä tärkeämmältä pystyy - tavoitteena on edelleen Arun Aksadebyytti JOAn pääsiäiskisoissa.

maanantai 24. helmikuuta 2014
Pen-Pen!
Mendikan B- pentuetta odotellaan syntyväksi ja Mendikan
C-pentuetta kokeillaan saada aluilleen. Niin se vain tytöt järjestivät
kasvattajalle jännitysnäytelmää aikataulujen suhteen, sillä Adyan laskettu aika
ja Mantan oletetut tärpit ajoittuvat aika lähekkäin ellei päällekkäin. Onneksi
Mantan sulhasen Bennyn omistaja on lupautunut avuksi jos aikatauluissa tulee
ongelmaa. Tilannetta hieman kiemuroittaa se, että Mantan omistajat ovat niin
ikään lomalla Kuopiossa tärppien aikaan, joten Manta on hoidossa, onneksi kuitenkaan ei
kauhean kaukana, ja voi olla että omistajat ehtivät kotiinkin jo ennen
astutusajankohtaa.
Adyan kantoaika Anniinan huomassa on sujunut hyvin ja nyt
Adya muuttaa sitten tähän minun luo odottelemaan pentujen syntymää.
Oletettavasti B- pentuset syntyvät ensi viikolla, keskiviikko taitaa olla se
63vrk. Adyan pennuille kysyntä on ollut todella vilkasta, ja pahoitteluni
niille kysyjille, joille vastausta en ole vielä ehtinyt lähettää. Dubain parin
viikon loma tässä välissä sekä oman lauman noukkiminen useammasta hoitopaikasta
vei aikansa, ja nyt olisi tarkoitus päästä jälleen kiinni arkeen ja vastailla
posteihin. Tosin tässä vaiheessa ei vielä paljon vastattavaa ole – lähinnä pitänee
odotella ja katsoa miten Adyan synnytys ja Mantan astutus sujuvat ja saadaanko
toivottua tulosta. Isäuroksen omistajalle Marille on suurella varmuudella
lähdössä pentu, mutta muut päätökset tulen vasta tekemään siinä vaiheessa kun
näen miten pennut lähtevät kehittymään ja selviävät elämässä ensimmäiset viikot
eteenpäin.
Tässä juuri ennen H-hetkiä saatiin myös ENM- tulokset
Utrechtistä. Anilla, Aroona ja Apsi Prema -pennuista on nyt tutkitusti
terveitä. Myös pentueen vanhemmat Preety ja Manta ovat vapaita, joten kaiken
järjen mukaan kaikkien pentujen tulisi olla geneettisesti vapaita. Tällä
hetkellä Alankomaissa ohje on kuitenkin se, että kaikki jalostukseen käytetyt
yksilöt tulee testata sairauden varalta, vaikka vanhemmat olisi tutkitusti
terveitä. Testi ei ole vielä suora geenitesti, vaan tässä vaiheessa ns. markkeritesti
ja testiä kehitetään vielä. Testi on kuitenkin luotettavuusarvoltaan varsin
hyvä ja se on jo laajassa käytössä. Nyt myös B-pentueen vanhemmat ovat
tutkitusti vapaita, koska Adya ja Pyry ovat molemmat testattu. Lisäksi suunnitellun
C-pentueen vanhemmat ovat vapaita, sillä samassa erässä saapui myös Bennyn
tulos, joka sekin on vapaa.
Sievä emokoira Adya, kuva Anniina Korjus |
Pojat kokeilivat myös agikisoja Hukka- Putkella Kuopiossa nyt
viikonloppuna. Tuloksia ei erityisemmin tehty, mutta mukavaa oli. Myös Aru
pääsee kokeilemaan kisaamista, suunnitteilla on Aroonan debyytti oman hallin
pääsiäiskisoissa. Sitä onkin kiva odotella kaiken muun odotuksen ohella. Anillan
kehitys agilityssa on ollut hienoa, kun kävin hakemassa Arun hoidosta, päästiin
vähän kokeilemaan Anillan ja kartturi-Marjon kanssa aksaamista, ja edistystä on
tapahtunut huimasti! Vielä hiomista on puomilla ja kepit sekä keinu odottavat
kehittymistään. Shan nauttii Adyan mammaillun ajan Anniinan ohjaksista agilitytreeneissä. Molemmat pojat osallistuvat JOA:n SM-koulutusryhmään kahdesti kuukaudessa, joten pentujen ohella kevät tulee olemaan aksaharrastustäyteinen, kuten arki meillä muutenkin taitanee olla.
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Hyvää Uutta Vuotta 2014 - pentuja toiveissa!
Hyvää alkanutta vuotta 2014!
Meillä vuosi alkoi jännittävissä merkeissä, sillä Mendikan B-pentue on mahdollisesti saatettu aluilleen juuri vuodenvaihteessa ja pentuja odotetaan maaliskuun alkuun. Adya (FI MVA, JV-11, TK2 Bonita Laika vd Kooikerhoeve) on astutettu Pyryllä (Fi MVA, FI AVA, FI AVA-H Wishdecoy River Olivia) 29.12.2013 ja 1.1.2014. Astutukset sujuivat hyvin ja itsenäisesti, ilman ulkopuolista avustusta ja koirilla oli puuhissaan mukavaa. Molemmilla koirilla on omat bloginsa, Adyan blogin voit löytää Anniinan kirjoittamana ja Pyryn blogia ylläpitää koiran omistaja Mari. Olen tuntenut Pyryn koiran koko elämän ajan, ja olin myös Marin kanssa koiran hakumatkalla silloin, kun Pyry oli pieni pentu. Pyry on miellyttävä, vilkas, herkkävaistoinen ja eloisa kooikerpoika, joka asuu täällä Joensuussa ja treenaa kanssamme samassa pienryhmässä agilitya viikottain.
Muiden koirien osalta alkuvuosi treenaillaan agilitya, ja Aroonan ensimmäiset kisastartitkin voisi miettiä alkuvuoteen. Lisäksi Aroona ja Anilla käyvät kokeilemassa Joensuun ryhmänäyttelyn. Agilityssa esteet ovat nyt Aroonalla hallinnassa ja Aroona irtoaa kivasti, joten sitä pystyy ihan kelvollisesti ohjaamaan myös kävellen. Keinu on keskeneräinen eikä suoritustasoltaan kovinkaan hyvä, mutta pikkuhiljaa edetään myös keinutreenissä. Preen osalta keskitytään keinun hiomiseen ja puomin uudelleen treenaamiseen. Shantin kanssa vain nautiskellaan aksaamisen riemusta. Jos Adya on kantava, Shanti muuttaa Anniinan hoitoon Adyan pentuloman ajaksi, joten Anniinalla ja Shantilla alkaa yhteinen treenikausi sitten kevättalvella.
Keväälle olisi mahdollisesti tulossa myös Mantan (Cavalriina's Uma Umbrella) toinen pentue, jos ajoitukset Adyan kanssa sopivat yhteen. Paljon riippuu siis Adyan tiinehtymisestä ja Mantan juoksujen aikataulusta. Mantan sulhasta ei ole vielä päätetty.
Useampi Prema-pentu on käynyt terveystarkeissa, ja virallisia lonkkatuloksia sekä ENM-tuloksia odotellaan. Lonkkatulokset pitäisi ilmestyä lähipäivinä ja ENM-testaus on Utrechtissä, Alankomaissa niin ikään tammikuussa. Toivotaan terveitä lonkkia ja hyviä testituloksia.

Pyry ja Adya 1.1.2014 |
Wishdecoy River Olivia "Pyry" |
Pyry VSP, Adya ROP, Joensuu KV 05/2012 |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)