Eilen alkoi pitkään ja hartaasti odotettu Suomen Koirankasvattajien järjestämä Kasvattaja-Akatemia täällä Joensuussa. Kurssin koordinaattorina ja luennoitsijana toimii pitkän linjan ansioitunut koirankasvattaja ja ulkomuototuomari Juha Kares (Kennel Chic Choix), jolta saimme ison annoksen tietoa koiran rakenteesta ja liikkeistä. Oli etuoikeutettua saada osallistua kyseiseen koulutukseen, ja uskon, että vuoden kestävän Akatemian jälkeen ymmärrän huomattavasti aiempaa enemmän koiranjalostuksesta ja kasvatuksesta. Hienoa, että Akatemian aikaan tulen kasvattamaan toivottavasti 1-2 pentuetta, joten uusia oppeja saa sovellettua ihan käytännössä.
Kasvateille ja omille koirille kuuluu hyvää. Shanti ja Preety kävivät Jyväskylässä Rallytokoilemassa, ja molemmat saivat koulutustunnuksen RTK1 ja kisasivat yhdet kisat avoimessa luokassa, hyväksytyillä tuloksilla. Seuraavat rallykisat ovat sitten kotihallissa Pärnävaaralla toukokuussa. Jyväskylässä tapasimme kasvattejani Camua ja Aminia. Voi miten ihania poikia molemmat! Aminista oli kasvanut perin komea uros. Isä Pree olisi tahtonut poikaansa leikittää ihan mahdottomasti, mutta Amin tyytyi tarkkailemaan isäänsä kauempaa. Toivottavasti joku innostuisi komeasta ja herttaisesta Aminista, ja käyttäisi poitsua jalostukseen.
Agilitya kävimme Kuopiossa kaikkien kolmen koiran voimin, ilman mainittavia tuloksia, mutta tapasimme vanhoja ja uusia kooikertuttuja. Erityisesti mieltä lämmitti Asan tyttären Ilon tapaaminen sekä Shantin pojantyttären pojan Jekun kohtaaminen. Jekun kanssa hieman suunniteltiin myös tulevaa, ja josko pojasta olisi jalostuskäyttöön jollekin nartulleni, sitten kun aika on sopiva ja jos vain terveystarkit ovat kunnossa. Aikaa onneksi on hyvin, koska Jekku on vielä nuori uros. Myös ihana kasvattini Beea pyörähti Annen kanssa paikalla, ja kisaturisteina kanssani oli myös Anilla, Martta ja Marjo sekä Lasse.
Kaikki nuoret narttukasvattini, Clancia lukuunottamatta ovat nyt tehneet ensimmäiset juoksunsa. Kiva juttu, että juoksut alkoivat hyvissä ajoin, ja nyt ovat nartut käytännössä kasvunsa tehneet. Hyväkokoisia, nättejä tyttöjä ovat kaikki. Cilla on käynyt ahkerasti match showssa ja Clanci on jo korkannut USAssa virallisetkin näyttelyt. Chanti harjoittelee hajutunnistusta, Coda vetohiihtoa, Aroona, Anilla, Apsi, Amin, Clara, Camu, Binja ja Beea agilitya, Baia käy vanhusvierailuilla emäntänsä työpaikalla ja samoin Chai on studiokoirana niin ikään emäntänsä työpaikalla. Chaita pääsinkin tapaamaan ja vähän yhdessä treenailtiin Helsingissä käydessäni. Asa on saanut kaksi pentuetta ja käy harvakseltaan näyttelyissä. Asvin puolestaan on saanut maistaa Euroopan elämää Italiassa, Milanon lähellä asuessaan.
Itse lomailin perinteiseen tapaan Dubaissa, ja koirat olivat hoidossa Marjon ja Lassen huomassa Lieksassa. Siellä koko kaarti oli päässyt aksaamaan ja viettämään lepposaa omakotitaloelämää. Paluupäivänäni tehtiin sitten vahdinvaihto, ja minulle tuli tänne keskustaan omien koirien ohella Anilla hoidoksi Marjon ja Lassen loman ajaksi. Anilla on nyt ollut ilonamme viikon, ja voi miten mukavasti ja helposti on aika sujunut. Vielä ei kummallakaan tytöllä juoksuja näy, Anilla toin merkkailee siskoaan huomattavasti ahkerammin. Aroonalla ei ole mitään juoksuoireita. Anillahan olisi ainakin tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta, joten sitä tässä kuumeisesti odotellaan.