Vuosi alkaa olla pian paketointivalmiina. Tänä vuonna olemme erityisesti keskittyneet agilityn harrastamiseen sekä kisailuun. Kaikki koirat, Shanti, Preety, Adya ja Aroona ovat kehittyneet eteenpäin lajissa, ja erityisen mieluisia ovat olleet kooikertyttöjen kehitys; Anniina ohjasteli Adyan kolmosluokkaan ja Aroona on kehittynyt varsin innokkaaksi aksaajaksi vaikka vielä ei ole pienryhmässä treenaamassa. Voi olla, että Arun kanssa starttaamme kisoissa ennen kuin se pääsee aloittamaan treeniryhmässä. Olen edennyt Arun kanssa pienin askelein, ja se vaikuttaa olevan hyvä tapa treenata. Myös pojat ovat menneet taidoissaan eteenpäin ja mukava päätös vuoden aksakisoille oli se, että Shanti sai arvokisakriteerit täyteen. Jos veteraanin kunto pysyy hyvänä niin ainakin sm-kisoihin suuntailemme ensi kesänä.
Näyttelyissä on niin ikään kierretty harvakseltaan, hienoin tapahtuma oli Shantin joulukuinen voitto Messukeskuksessa. Vetraani oli ensin rotunsa paras veteraani kun Shantin morsian Beta oli vsp veteraani. Lisäksi tämä parivaljakko vielä nappasi koko kisan voitot, eli Shantista rotunsa paras ja Betskusta vastakkaisen sukupuolen paras. Molemmat sitten saivat tuplatittelit kotiinviemisinä kilpailuista. Olin ilmoittautunut kahdeksi päiväksi ja yllättävän väsyttävä kokemus oli kaksi tiivistä päivää isossa näyttelyssä - vaan hauskaa toki ja kiva olinähdä lukuisia ystäviä paikan päällä.
Ilokseni olen saanut tavata kaikkia Prema- pentuja, suurinta osaa vielä lukuisia kertoja. Kaikki ovat kasvaneet ja kehittyneet hyvin, ja päässeet harrastaviin koteihin.Täällä Joensuussa olemme useampia kertoja vuokrattu hallia ja käyty yhdessä harrastamassa agilityjuttuja, ja pennuilla on selvää potentiaalia lajiin. On ollut ihanaa olla aktiivisessa yhteydessä Prema-pentujen koiriin ja omistajiin ja seurata koirien kehitystä.
Alkuvuoteen on suunnitteilla Mendikan pentueita, mahdollisesti parikin kappaletta. Vastailen pentukyselyihin joululomalla tai alkuvuodesta, kun työkiireet hieman hellittävät ja pentuesuunnitelmat selkiytyvät narttujen juoksujen alettua.
Toivottelen kaikille rauhaisaa ja onnellista jouluaikaa sekä rentouttavia lomapäiviä, jos sellaisista pääsette nauttimaan!