lauantai 19. toukokuuta 2012

Pentuaikaa


Pentujen kanssa aika hurahtaa nopeasti. Manta on ollut erinomaisen lempeä ja kärsivällinen emä ja hoitanut pentunsa hyvin. Ainoa vahdittava asia on ollut se, että imettäessä helposti pentu jää emonsa alle, ja jostain syystä emo ei tajua siirtyä. Niinpä kasvattajana olen saanut valvoa nyt pian pari viikkoa öisin jokaista syöttökertaa. Näin ollen olen ollut aika väsynyt, enkä vielä ole ottanut liiemmilti yhteyttä pentukyselijöihin. Toivon siisn malttia ja pyydän anteeksi, että en ole kyennyt vielä tässä vaiheessa keskittymään kyselyihin. Yhdenkään pennun kotia ei vielä ole täysin sovittu, mutta muutamaa alustavaa kotia olen mielessäni pyöritellyt. Pitää vielä odotella, että näkee pentujen temperamentin kehittyvän, jotta osaisi kasvattajana sitten yhdistää oikeanlaiset omistajat jokaiselle pennulle. Nartut toivottavasti ainakin jäävät tähän Joensuun alueelle.

Pennut tapailevat jo kävelyaskelia, ovat aika äänekkäitä ja viime yönä olin kuulevinani ensimmäisen pienen haukahduksen. Suloisia tapauksia, kertakaikkiaan, kovasti tekisi mieli pitää yksi kotosalla, mutta luultavasti tällä erää ei kotiin jää pentusta kasvamaan.

Pojat ovat olleet vielä pois kotoa, koska valvominen on vienyt veronsa. Ihana Pia-naapuri on auttanut paljon ja lomittanut minua niin, että olen Pian koiran Murun ja omien poikien kanssa päässyt käymään maastossa lähes päivittäin. Nyt alkaa jo näyttää lupaavalta, ja ehkä parin päivän päästä voi jo turvallisin mielin jättää emoakin pentujen kanssa keskenään, ja itsekin siirtyä nukkumaan pentulaatikon vierestä makuuhuoneeseen, hieman rauhallisempiin olosuhteisiin.
Poikien kanssa käytiin Helatorstaina Lieksassa agilityssa. Kumpikin otti kolme starttia, ja olin todella tyytyväinen suorituksiin, vaikka Shantilla harmillisesti yksi hylkäävä virhe jokaisella radalla. Nollat olivat lähellä ja Shantilla oli hyvä vauhti. Pre onnistui yhdellä yliaikanollalla, ja sijoittui kakkoseksi. Yksi rata oli Prellä loppusuoraa vaille nolla, ja ihan kivalla sykkeellä, mutta jostain syystä Pre ajautui hyppäämään renkaan välistä, mikä oli todella kummallinen virhe pojalle. Ensimmäisellä radalla Pre roiskaisi yhden ylimääräisen hypyn. Oli silti huippuhauskaa, ja liikuttavinta oli ihastuttavan tuomarin puhuttelu ratojen jälkeen. Hän etsi minut ihmisjoukosta ja sanoi ihailevansa meidän toimintaa, ja totesi, että hänen radat ovat äärimmäisen haastavat suorittaa meidän tekniikalla, ja hän ihmettelee, miten me onnistuimme siinä kerta toisensa jälkeen. Kyyneleet nousivat minun (aurinkolasien verhoamiin) silmiin, ja olin aivan äärimmäisen koskettunut ja otettu moisesta lämmöstä ja kannustuksesta. Sitä aivan turhaan tulee aina vahingossa verrattua omaa suoritusta muihin, eikä ehkä sitten osaa antaa itselle armoa siitä, että kävellen radan suorittaminen ja kooikerin etäohjaus on kuitenkin aika haasteellista. Riemukasta matkassa oli myös se, että ihana Tico sai nollavoiton ja avasi sertikellon. Toivottavasti saamme monta kesäistä matkaa Katin ja Ticon kanssa tämän ihanan harrastuksen parissa.

Seuraavassa muutamia kuvia pennuista:
Taikaviitta (nimi tuli siitä, kun katsottiin syntyessä että tuleeko mantteli-pentu ja huudahtin, että eikun jokin viitta sillä on)

Jälkivalio (viimeisenä syntynyt, siirtyi välittömästi tehokkaasti nisälle, kun muut haahuilivat pidemmän ajan)

Manteli (nimi tuli Mantteli-värityksestä, joka oli kuitenkin sen verran tylsä, että muuntui Manteliksi)

Valkolakki-Kipa (ei oikeasti ole valkoinen lakki, vaan tumma, Kipa-tyyppinen lakki pään päällä)

Rosah eli Roo (täydellisen symmetrinen Rorschachin mustetahratestin-tyyppinen kuvio selässä)

ja aina vilkas Hertan-Terttu (Ullan mielestä jo syntyessään täpäkkä Terttu, johon lisäsin eteen Preetyn työnimen Hjärtanin eli Hertan. Tyttö syntyi ensimmäsenä, roikkui kiljuen pää alaspäin napanuorassa, joka oli vielä Mantassa kiinni)

Emä ja tytär

Pentuja kasassa

4 kommenttia:

  1. Ihanat pennut! Ja ihanat kuvat :)
    //Marika

    VastaaPoista
  2. Todella suloisia kuvia pennuista.
    // Sini-Tuulia

    VastaaPoista
  3. On ne kyllä niin suloisia tapauksia. Ja noista kämmenkuvista haaveilin heti pentujen syntymästä lähtien. Harmi, että salamavalolla piti ottaa, olisi tullut kauniimpia ilman. Ihan tyytyväinen kuitenkin olen noihin, kuvaajana toimi Anniina - ihan viime hetkellä, nyt mötkylät eivät enää mahdu nukkumaan kämmenelle kovinkaan helposti.

    VastaaPoista
  4. Ihania pentusia niin pienine varpaineen :)

    VastaaPoista