sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Kasvaa, kasvaa/ Manta's growth
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Muutama kuva ja agivideo/ a few pics and agivideo
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Aksaa ja mammalomaa
keskiviikko 25. huhtikuuta 2012
Mukava päivä/ Nice day
maanantai 23. huhtikuuta 2012
kasvua/growth
Mantan uusimmat kasvutiedot 57,5cm, kasvua viime viikosta 5cm ja painoa 12,4kg, kasvua viime viikosta reilu kilo. Vielä pari viikkoa jännitystä.
The newest growth details of Manta 57,5cm (growth from last week 5cm) and 12,4kg (growth 1,1kg). Still a couple of weeks left.
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Mantan visiitti/Manta on a visit
Manta kävi katsastamassa pennutuspaikan eilen emäntänsä ja Katariina-tyttösen kanssa. Kotona oli odottelemassa Shanti, ja koirat päästivät yhteisen laulukuoron ovien vastakkaisilta puolilta, kun tunnistivat toisensa. Aluksi Mantu oli hieman tarkka rajoistaan, vaan yhteisymmärrys löytyi Shantin kanssa ja leikkiäkin saatiin aikaan. Rouva pusutteli minut mennen tullen, samoin Pian, joka tuli myöhemmin myös kyläilemään. Mitat ovat jo melko muhkeat, kuten kuvista näkyy. Tiistaista eteenpäin Mantula tulee sitten päivähoitoon ja kotiutumaan, sekä poikien päiviä sulostuttamaan.
Adya on tänään ollut Pyhäselän näyttelyssä ROP ja sai sertin Paavo Mattilalta. Ankku ja Adya odottelevat loppukehiä edelleen. Kävimme aamulla viemässä Ankun ja Adin näyttelyyn ja menimme poikain kera siinä ihan lähellä sijaitsevalle treenihallille vetäisemään parin tunnin kimarat. Olikin loistotreenit, tehtiin aika haasteellisia juttuja ja mukavasti meni. Taitopojat, kertakaikkiaan. Kyllä sitä saa olla onnellinen koiristaan, jotka ovat niin innokkaita, iloisia ja yhteistyöhalukkaita tapauksia. Ja siitä, että olemme löytäneet näin ihanan, iloatuottavan ja suhdetta kehittävän harrastuksen.
*********************************************************************************************************************
Manta came for a visit, she is now 6 + weeks pregnant. She was so happy to meet again, and I hope she will settle down easily. Her belly is lovely and promisingly large, so we are excited to see what comes out in less than 3 weeks!
Adya has been in a groupshow today, and she was BOB and gained a cert from judge Paavo Mattila. Meanwhile boys trained agility at nearby hall. Now Anniina is waiting for the final ring, so we will see how they will make it.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Kantoaikaa...
Ullan mukaan Mantulan ruokahalut ovat hurjat, ja tänään neitokainen pääsee siirtymään kantavan nartun ruokaan. Astutuksesta siis nyt kuusi viikkoa. Neito ei ole kuulema halukas enää lenkkeilemään, muoto on pyöristynyt edelleen ja askel lyhentynyt. Ensimmäinen loishäätö tehty ja nyt vain kasvatellaan pentusia.
Kävin viemässä ruoan ja voi millä riemulla, pusuttelulla ja innolla tyttönen tuli vastaan. Häntä sekun vispasi, tyttö kiipesi syliin suukottelemaan ja oli aivan tohkeissaan. Oli ihana ja lämmin jälleennäkeminen. Ja voi mitkä kyljet! Ei enää epäilystäkään eikö siellä sisällä olisi pentusia. Manta oli riemusta ratketa, kun tajusi, että pojat olivat autossa. Pre pääsi ulos pyörimään Mantulan kanssa, vaan Manta olisi tahtonut myös Shantin mukaan kuvioihin. Tällä erää Shan pysyi autossa, viimekertainen astumisvimma olisi luultavasti toistunut jälleen.
Manta tulee visiitille perantaina Ullan kanssa, sitten ensi viikolla päivähoitoon, vappuna jo yöhoitoon ja sitten pikkuhiljaa siirtyy kokonaan tänne poikia ilahduttamaan. Pojille on myös buukattu hoitopaikka naapuriin, jos näyttää siltä, että Manta tai pojat kaipaavat huilia.
Meillä vaihtui poikien kanssa pienryhmä, palaveri pidettiin maanantaina ja vaikutti oikein mukavalta. Uusia agikujeita tiedossa siis myös tämän pentupuuhan ohella. Kisominen luonnollisesti rauhoittuu pentusten ajaksi, mutta ehkäpä muutamassa lähikisassa kuitenkin päästään pyörähtämään.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Lappeenrannan viikonloppu
Viikonloppu vierähti mukavissa merkeissä agilityn parissa Lappeenrannassa. Lisäksi yövyimme Liisan luona, joten seura oli mitä parhainta. Startteja kertyi viikonlopulle yhteensä kahdeksan ja jalat ovat nyt juuri sen tuntuiset. Kisapaikka oli mukava, Laulla on oikein miellyttävät olosuhteet agilityn harrastamiseen. Pojat kulkivat kivasti, erityisesti mieltä lämmitti Preetin eilinen puhdas, yliaikainen rata. Pre oli ainut koira, joka selvitti radaan virheettä, joten pikkumiehestä voi olla ylpeä. Tänään Shan yllätti omistajan, kun olen aina vältellyt hypäreitä ja sanonut, että ohjattavuus on niin vaikeaa kun vauhti kasvaa kovaksi ilman kontaktiesteitä. No vauhti kyllä kasvoi kovaksi, vaan ohjattavuus oli oikein mainio, ja Shan sai kisakirjaansa merkinnän nollaradasta. Niin sitä vain emäntä käveli ja koira kipitti radan alle ihanneajan, käsittämätöntä.
Kisoissa nähtiin myös Partin väkeä, ja erityisesti tietysti kiinnosti Shantin siskonpoika Kafi, joka olikin vallan hauska tapaus. Oli myös kiva nähdä, miten reippaassa kunnossa Shantin Unto-eno on. Lisäksi kisoissa näkyi muutama muukin kooikeri. Ilta meni leppoisissa tunnelmissa Liisan kotona, Ettaa, Kelmiä ja Lempiä ihastellen, jutellen ja iltaa istuskellen. Omat pojat saivat levätä huoneessa, kun Ettan juoksu oli päällä ja viriilit pojat olisivat luultavasti jallittaneet työttöä, vaikka ihan parhaat päivät ei vielä tarjolla ollutkaan.
Kävimme myös paluumatkalla tervehtimässä synttärisankari-Saijaa sekä Fidoa ja Fayzaa. Fido oli saanut parturoinnin, ja herra näytti pentumaiselta lyhyessä turkissaan. Onnea vielä Saijalle ja kiitos kakkukahvista! Kotimatkalla tuli iloisia mittaustuloksia Ullalta. Manta on paisunut silmissä, ympäryysmittaa on tullut yhteensä 10cm ja pano on jo 11,3kg, joten eiköhän siellä pentue ole hyvää vauhtia kasvamassa. Kantoviikkoja on takana 5,5.
Tässäpä vielä pari rataa kisoista, lähes kaikki radat on ladattu youtubeen "kooikershankarit"-kanavalle:
Shanti, tämän päivän hypäri:
http://www.youtube.com/watch?v=bbKhf03zMYs&list=UUFIg49RHk-apmSN9lfkUFyg&index=7&feature=plcp
Pre, eilisen virheetön agirata:
http://www.youtube.com/watch?v=J5vVcRxKMks&list=UUFIg49RHk-apmSN9lfkUFyg&index=4&feature=plcp

maanantai 9. huhtikuuta 2012
Kasvutietoja/Growth details
Pikainen päivitys, mutta varmaan useampaa kiinnostava. Mantan ympärys on kasvanut 5cm ja panoa on tullut 0,5kg. Astutuksesta siis nyt 4,5vk. Toivottavasti mahassa olisi kehittymässä oikein mukavankokoinen pentue. Mamma jaksoi kirmata poikien kanssa Jaamalla 1,5h lenkin, lähinnä Pren kanssa leikkien ja eteenpäin tarpoen. Shanti oli sitä mieltä, että hän voisi olla se Mantun sulhanen ja jallitti sekä Mantaa että Ullaa minkä kerkesi. Illalla Manta pääsi vielä uudelle lenkille kun käytiin Tanjan ja Tuffe-kooikerin kanssa iltakävelyllä Mantan kotikulmilla.
Pojat kipittelivät pääsiäisenä aksaa, molemmat juoksivat kolme rataa, ja kartturi kipitti perässä yhteensä kuusi. Radat olivat meille haasteelliset, Pre teki nöyrää lähityöskentelyä, Shan irtoili, yhdellä radalla ihan mukavastikin. Siinä kuudessa startissa taitaa tulla raja vastaan, piti ottaa jo keppi tueksi ja lepäillä loppupäivä aksakipuja pois. Onneksi seuraavana aamuna jalat pelittivät taas ihan normaalisti. Kaikki radat ovat videoitu ja ne löytyvät youtube-tilistä käyttäjänimellä kooikershankarit.
Eilen käytiin sitten katsomassa Saijaa, Lassia, Fidoa ja Fayzaa. Fasulla on vielä juoksu päällä, joten pojat saivat odotella autossa vierailun ajan. Fasullekin on toiveissa pentue ihanan Kelmin kanssa, joten peukut pystyssä Featherfox-kennelin B-pentueelle.
Ensi viikonlopuksi on buukattu reissu Lappeenrantaan aksakisoihin. Äsken tuli Liisalta viestiä, että Ettalla on jälleen alkanut juoksu. Kohtalo taitaa tuoda minun pojat ja Ettan aina juoksun aikaan yhteen, sama juttu oli Ettan edellisten juoksujen ja paragin world cupin aikaan. Saa nähdä mikä meininki on Liisalla sitten ensi viikonloppuna edessä.
*************************************************************************************
Fast update, Manta has grown 0,5kg and her waist-measure has risen 5cm. So hopefully a nice and good-sized litter is growing there. We went for a walk with her, and Pre+Ma played endlessly together. So sweet!
Boys had altogether 6 tracks of agi over the easter holidays. This was the first time both boys were in the same class, and 6 starts was a bit too much for me. Yet, I am happy we made them all, and all are videotaped and can be viewed from our youtube-account "kooikershankarit".
Next weekend we are going to have another two days of agility and spend a night in between at Liisa's place (kennel Milfeddyg). Unfortunately Etta has started her heat, so it is the 2nd time in a row she is facing my boys during her peak. Oh dear...
sunnuntai 1. huhtikuuta 2012
Pre = Medi3
Vihdoin se viimeinen luva ja samalla sertifikaatti Preetille kohti medikolmosluokkaa saatiin hienolta radalta Hukka-Putken kisoissa lauantaina. Lisää viikonlopun tapahtumista ja kohtaamisista myöhemmin.
*************************************************************************************
We finally got the cert and access to medi3 class for Preety from Hukka-Putki competitions last Saturday. More about events and meetings of the weekend in our next post.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)