sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kisailua

Pentulaan kuuluu hyvää, nyt ovat pennut aloittaneet ulkoilut, kiinteät ja leikkiä on aina hereillä ollessa. Pienillä naskaleilla on hyvä tarttua kaikkeen ja ravistaa oikein kunnolla. Pennut punkevat syliin hännät heiluen ja pusuttelevat naamaa aina kun pystyvät. Ihana kolmikko!

Eilen kipaisin Rallytokokokeessa Aroonan, Shantin ja Preetin kanssa. Aro aloitti kisa-uransa ja varsin hienosti aloittikin. Tuloksena oli 95p ja hyväksytty tulos. Typsy teki hienosti töitä radalla, kiihtyi vain kaksi kertaa kehuista (jatkossa pitänee yrittää minimalistisilla eleillä) ja osoitti kivaa keskittymiskykyä. Aroona on tuurannut muutaman kerran isäänsä treenissä, joten mittavaa treenitaustaa ei tytöllä ole, mutta hienosti on lähtenyt toimimaan ilman ryhmätreeniä. Asiaa auttaa varmaankin ahkera agin treenailu ja kisailu ja niissähän Aru on jo varsin kokenut.

Pojat yllättivät molemmat. Pre oli paineistunut, pälyilevä eikä ollenkaan oma itsensä. Kontaktia oli vaikea saada ja poissa oli täysin se kaveri joka aina on mukana RT-treenissä. Saldona 65 pistettä eli nollille meni. Shantin namitustreeni sen sijaan on tuottanut upeaa tulosta, poitsu keskittyi hienosti, toimi kun ajatuksen jatke ja sai 95p ja voitto. Seuraavaksi kolmikon kanssa suuntaamme kohti Lieksaa.

Tänään pääsemme Anillan kanssa hallille, Marjo ja Lasse ajelevat Joensuuhun ja treenailemme Anillaa kisakuntoon. Kivaa siis tiedossa!

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kasvua

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, pienin omassa tahdissaan ja isot rinta rinnan. Silmät ovat auki, kävelyä harjoitellaan ja viime yönä kun kävin kurkkaamassa laatikkoon, heilutteli tyttö innoissaan häntää minulle. Olen päässyt jo nukkumaan hyvin öitä, ja muutama yönä en ole edes laatikolla käynyt.

Shanti saapui eilen näyttelyevakosta Marjon ja Lassen huomasta ja vaikutti että poitsu oli saanut latailla akkujaan siellä oikein kunnolla. Ensimmäiset päivät olivat menneet aika väsynä, mutta sitten tilanne oli normalisoitunut ja poitsu palannut omaksi energiseksi itsekseen.

Aroonan kanssa on aloiteltu vähän RT treeniä agin ohella, koska ilmoitin myös sen sekä Joensuun että Lieksn kisoihin. Pojat tavoittelevat RTK3 koularia noista kisoista, ja ehkä Preen kanssa uskaltaisi jopa mestariakin kokeilla, kun sillä ei käytännössä ole kesken kuin peruuttaminen. Tällä hetkellä menee ehkä yksi koiranmitta, kun vaatimuksena on kolme. Shantilla on kesken merkki ja peruuttaminen, joten jos niitä ei saa valmiiksi ei varmaankaan ole kisoihin asiaa. Alokas-Aroona sen sijaan peruuttaisi vaikka kymmenen koiranmittaa, vaan siitä on hyötyä sille vasta myöhemmin, ensin pitäisi oppia seuraamaan ja tekemään muita perusjuttuja.

Alueen D- ja E-pennut ovat lopettelemassa pentukurssiaan ja olen saanut paljon positiivista palautetta sekä kurssin vetäjältä, että kurssilaisilta itseltään. On ihana tietää että kodit ovat pentuihinsa tyytyväisiä ja edistävät monipuolisesti pentujen taitoja.

Eilen oli ensin aamulla Aroonalla varsin onnistunut agikoilutus ja illalla SUKOKAn kasvattaja-kahvila, jossa tuli paljon mielenkiintoista tietoa. Meillä on myös pyörähtänyt kesäkausi seurassa, ja Aroona onneksemme pääsi jatkamaan samalla huippuhyvällä kouluttajalla kuin ennenkin, asia josta varmasti me molemmat olemme tosi iloisia. Pojat jatkavat RT:n parissa ja molemmilla alkaa myös kunnonkohotus agiin, jotta ehkäpä vielä kävisivät kesällä kirmailemassa ratoja. 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäispentuset

Adyan ja Jekun F-pennut ilmoittivat tulostaan pääsiäisen alla ja pitkänäperjantaina lopulta saimme kolmen jättipennun pesueen maailmaan. Kauniit ja elinvoimaiset pennut, kaksi urosta ja narttu, tulivat lopulta tehokkaalla tahdilla maailmaan, mutta odottelevan aika oli pitkä vesien menon jälkeen. Apuna synnytyksessä olivat Anniina ja Marjo, ja heistä oli korvaamaton, suuri apu, kiitos siitä.

Pentusten kanssa on alku sujunut hyvin ja tietysti lukumäärältään pienemmässä pentueessa ja jättikokoisissa pennuissa on vähemmän vahtimista kuin pienemmissä ja lukuisammissa pennuissa, joten olen aika mukavasti kyennyt lepäämäänkin pentulaatikon vieressä. Toki faktaa on sekin, että kolmesta ei riitä niin monelle kuin kysyjiä on ollut. Adya hoitaa pentuja hienosti ja itsenäisesti ja maitoa tulee runsaasti. Toivotaan että hyvä alku jatkuu edelleen ja kolmikko selviää hyvään ja terveeseen elämään.


lauantai 27. helmikuuta 2016

Arkea

Nyt on Adjuska kotiutunut vielä toviksi Anniinan ja sheltti-Rienan pariin oltuaan luonani tässä hoidossa viikon arkipäivät. Mukavasti meni ja Adya solahti porukkaan ihan kuten aina ennenkin. Pikkaisen rouvakoiralla jo maha pömpöttää ja nyt pikkuhiljaa pääsee siirtymään vahvemmalle muonalle. Hoidossa oli taannoin myös Adyan tytär Binja, kun Mari-emäntä oli lomareissulla. Aroonalla ja Binjalla löytyi yhteinen sävel ja ulkona oli mahtavia leikkejä. Myös Delvin pääsi Binjan suosioon ja nuoriso-osasto leikki mukavasti lenkeillä. Sha ja Aro olivat oman lomani Lieksassa ja viikon päästä sitten Anilla saapuu luokseni hoitoon viikoksi oman perheen loman ajaksi.

Kasvatit aloittivat Mendikan oman pentukurssin, jonne osallistuu Delvin, Doora, Della, Eris, Emir ja Eka. Lisäksi kutsuin yhden kooikerpennun Muskettikoiran kennelistä mukaan porukkaan ja tutustumaan alueen rotukavereihin. Kurssin järjestää Saija Jänkävaara Featherfoxista ja kasvatit olivat toimineet hienosti ja omistajat innostuneita kurssista. Olen tosi ylpeä ja iloinen kasvattien aktiivisista kodeista, ovat useammat näistä nuorimmista jo käyneet myös näyttelytreeneissä ja sosiaalistamista sekä peruskoulutusta ja temppuja on opetettu. Erityisen ilahduttavaa oli se, että kaikki alueen pennut osallistuivat järjestämääni pentukurssiin. Mikä se parempaa kasvattajalle kuin havaita, että koirat ovat rakkaita perheenjäseniä ja osaavissa, aktiivisissa ja harrastavissa käsissä. 

Aroonan kanssa ollaan tehty agilitya ja aloiteltu hieman rallytokoa kotosalla. Pojat ovat pikkuhiljaa siirtymässä pikemminkin rallyn kuin aksan pariin, mutta toki vielä agilityakin menemme siten, miten kunto, kroppa ja ikä vetskupojilla sallii. Preellä pitäisi vielä olla hyvinkin aksaikää edessä ja Shanillekin on suunnitteilla vielä syksyllä paragin SM-kisat jonne luonnollisesti lähtisi myös Aroo ja Pre. Aruulle pitäisi vielä yrittää kasata Sm-nollia, mutta se ei välttämättä tänä vuonna onnistu, koska pentusten kanssa menee sen verran aikaa että kisaaminen jää väistämättä vähemmälle. Lähden sitten
turistiksi paikalle, jos ei pääse itse kisoihin, mutta vielä pieni orastus olisi, että josko sitä saisi tuloksia kasaan.

Eilen kävimme Kuopiossa vetäisemässä kahden radan RT-kisan ja pojat toimivat huikean hienosti. 
Ensimmäisellä radalla se näkyikin tuloksissa, ja Pre ylsi toiselle sijalle 97 pisteen tuloksella. Shantia 
vähän haukututti ja siitä lähti pisteitä pois, mutta silti hyväksytty tulos. Toinen rata meni mielestäni tosi hienosti enkä havainnut kuin pieniä kauneusvirheitä, joten yllätys oli suuri kun ei kummankaan pisteet yltäneet hyväksyttyyn tulokseen. Tuomari oli huomattavasti tiukempi eikä luokassa tullut kuin jokunen hyväksytty tulos. Preetyltä puuttuu nyt yksi tulos RTK3 ja luokkanoususta ja Shantilta vielä kaksi. Alueella on kevätkaudella kolmet kisat, Joensuussa, Lieksassa ja Kuopiossa ja kovasti olisi yritys päästä kaikkiin, joten josko ainakin se Reppulin nousu olisi mahdollinen tässä keväällä. Oli mukava vaikka väsyttävä kisapäivä ja sen sai viettää hyvässä seurassa Saijan, Fidon, Tuulin ja Tildan
kanssa. Lisäksi Eris kävi sosiaalistumassa ja katselemassa hallia ja pärjäsi todella hienosti! Tapasin
myös miellyttävän koiraharrastajan, joka olisi mahdollisesti kiinnostunut kooikerin pennusta. Oli kiva saada sovittua tapaaminen näin harrasteiden pariin ja hauska oli huomata myös se, miten ihmiset verkottuvat ja tuttavuuksia ja yhteyksiä löytyy helposti.

Tänään vuokraamme Pärnävaaralta hallia ja menemme kasvattien kanssa sinne treenailemaan ja nautiskelemaan talvipäivästä, lenkkeilystä ja varmaankin Pärnän kahvion herkuista. Mukana menossa ainakin Aroona, Anilla, Delvin, Doora, Emir, Cilla ja mahdollisesti Kotkasta mökille saapunut Coda. Lisäksi hallilla on jo odottelemassa Binja ja Pyry-iskä. Viikonloppu menee varsin harrastepainotteisesti ja ihana niin! Sama meininki jatkuu ensi viikonloppuna kun on Enon näyttely. Mukana menossa siellä on Binja, Clara ja Cilla sekä Shanti. Kehässä on 9 koiraa, joten aika hieno määrä noin ryhmikseen tälle alueelle. Kiva mennä käymään näyttelykehässä pitkästä aikaa.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Pääsiäispentuja

Tänään saimme mukavan uutisen ultrasta, siellä näkyi ainakin neljä pentua. Adyan ja Jekun pääsiäispennut ovat nyt lähes tiineyden puolivälissä ja toivottavasti kantoaika sujuu hyvin ja aikanaan saamme F-pentueen maailmaan.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Adya on astutettu

Adya (Bonita Laika vd Kooikerhoeve) on astutettu Jekulla (Estaika's Laughing Ludvig). Astutus sujui hyvin ja se tehtiin vain kerran sunnuntai iltana, Adyan progen ollessa maanantai-aamuna jo 11,2. Valtava lumimyrsky esti toisen ajokerran Kuopioon, mutta toivotaan että hyvä progelukema antaisi hedelmällisen alun pentueelle. Lisätietoja onnistumisesta saadaan viikonloppuna, kun Adya ultrataan. Jos pentuja on tulossa, ne syntyvät pääsiäisen kieppeillä.

Tämä on Adyan toinen ja samalla viimeinen pentue, joka olisi minulle todella tärkeä, koska siinä yhdistyy ihastuttava narttulinja ja uroslinjassa taustalla vaikuttaa oma rakas Shantini, joka on uroksen isoisoisä, eli Jekun emän Sirun isän Benin isä. 

maanantai 12. lokakuuta 2015

Deet ja Eet

Anillan synnytys meni mallikkaasti ja vielä päivä-aikaan 2.10. Tuloksena oli kuusi virkeää ja hyvänkokoista ja kauninväristä E-pentua, joista yksi oli narttu. Pennut kasvavat ja kehittyvät hyvin Anillan omassa kodissa Lieksassa. Pennut ovat nyt relun viikon ikäisiä ja ovat ottaneet hurjasti painoa. Anilla hoitaa pentujaan ahkerasti ja maitoa tulee runsaasti,

Samoin pienet serkut, Aroonan D-pentuset voivat hyvin täällä minun keittiössä. Pennut leikkivät, haukkuvat, heiluttelevat häntiään ja ovat nyt siirtymässä kiinteälle. Pian tullaan ulos laatikosta, eilen on jo käyty ovella kurkkimassa. Lähempänä neljää viikkoa/ siinä vaiheessa kun pennut syövät jo hyvin kiinteää, lähdemme myös kokeilemaan vähän ulkoilua ja autoilua. Suruksemme jouduimme luopumaan Aroonan pikkuisesta, mutta onneksi loput kuusi, kaksi narttua ja neljä urosta, voivat hyvin. Shanti seuralee kiinnostuneena laatikon aukolta pentujen ja Aroonan touhuja ja Aroona on hyvin hyväksynyt Shantin lähelle.

Molemmissa pentueissa on muutamia pentuja vielä vapaana. Pentuja voi tiedustella henna.palmunen(at)gmail.com